News
Viime lauantaina kamppailtiin judon Etelä-Suomen aluemestaruuksista. Mestaruuskilpailut järjestettiin ukilaisjudokoille ...
Itämerellä taannoin tapahtuneilla öljypäästöillä oli merellisessä illassa puhuneen Erkki Sinivaaran mukaan merkittävä ...
Uudenkaupungin rauhanpalkinto jaetaan toistamiseen elokuussa. Palkinnon saajat valitaan esitysten perusteella, ja ehdotuksen ...
On vaikea löytää nykykaupunkia, jonka keskustassa ei olisi tyhjiä liiketiloja. – Pahin ratkaisu on muuttaa tyhjät liiketilat ...
Kalantilainen Pekka Raula nimettiin Vakka-Rastin vuosikokouksessa seuran 11. kunniajäseneksi. Pekka on pitkän linjan ...
Uudenkaupungin teatteriyhteisö on viimeisen vuoden aikana menettänyt kaksi poikkeuksellista teatterintekijää. Maaliskuussa ...
Wahlbergin museotalossa on tällä hetkellä kaikki hieman sekaisin. Syynä tähän on se, että tiloissa tehdään parhaillaan ...
Lounais-Suomessa poliisipartiot ovat viime viikkoina todenneet tieliikenteessä poikkeuksellisen paljon vakavasti liikennettä vaarantavia tekoja. Maalis–huhtikuun aikana Lounais-Suomessa on kirjattu yl ...
Ajankohtaan nähden huomattavan lämpimät ja aurinkoiset kevätpäivät ovat hellineet monin paikoin meitä suomalaisia tänä ...
Uudenkaupungin Sanomien tekstaripalstalla julkaistiin tänään 17.4. tekstiviesti, jossa kritisoitiin kaupunginhallituksen ...
Varsinais-Suomen hyvinvointialue on lähestynyt kuntia, jotta ne myisivät osuutensa Kaarea Oy:n osakkeista. Varhan aluehallitus on tehnyt ostotarjouksen osakkeista 17.12.2024. Uudenkaupungin kaupunki o ...
Kalannin urheilukentän maastossa juostiin keskiviikkona Sisulisä pm-maastojuoksut eli 9–13-vuotiaiden ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results